Flaptekst

Ukrainalaissyntyinen runoilija Anna Ahmatova kuului runoilijoiden suureen kvartettiin, jossa hänen lisäkseen olivat Marina Tsvetajeva, Osip Mandelshtam ja Boris Pasternak. Heidän runoutensa on hallinnut Venäjän kirjallisuutta vallankumouksen jälkeen yli sadan vuoden ajan.

Anna Andrejevna Gorenko syntyi kesäkuun 11. (23.) päivänä 1889 Mustanmeren rannalla, Bolshoi Fontanissa, lähellä Odessaa ja kuoli Domodedovossa, lähellä Moskovaa 5. maaliskuuta 1966. Hänen viimeinen leposijansa on Komarovossa (Terijoen Kellomäellä), missä sijaitsi Leningradin alueen Kirjailijaliiton hänen käyttöönsä vuonna 1955 myöntämä datsha, Ahmatovan koti kaikkien kodittomien vuosikymmenien jälkeen.

Anna Gorenkon isä oli ukrainalainen, isänäiti kreikkalainen, äiti venäläinen ja isomummo tataariruhtinatar. Hänen elämäänsä sävyttivät pakanallinen lapsuus Krimillä, kouluvuodet Kiovassa, lainopinnot Kiovan yliopistossa, boheemi nuoruus Pietarin avantgarde-taiteilijoiden piireissä, läpimurto runoilijana 1910-luvulla tataari-nimellä Ahmatova. Hänestä tuli venäläinen runoilija, sen Sapfo ja Kassandra, hän kirjoitti 65 vuotta.

Sangen monivaiheinen on ollut sekä hänen elämänsä maineen huipulta kansanviholliseksi että ne aikakaudet, jotka ovat hänen runojensa taustalla ja jotka myös määrittelivät, mitä hän saattoi kirjoittaa ja miten. Venäjän, Neuvostoliiton ja Euroopan dramaattiset tapahtumat 1900-luvulla, kuten sodat ja vallankumoukset sekä Stalinin terrori että suojasään aika Venäjällä näkyvät Ahmatovan runoissa. Runoissa näkyy myös ensimmäisen aviomiehen teloitus 1921, ainoan pojan toistuvat vankileirituomiot sekä monien ystävien menehtymiset vankileireillä.

Hän oli vuosikymmeniä julkaisukiellossa, ensimmäisen kerran Kommunistisen puolueen salaisella päätöksellä 1924 ja toisen kerran sen julkisella päätöksellä 1946. Kielloista huolimatta hän jatkoi kirjoittamista, vaikka alituinen pelko kotietsinnöistä ja vangitsemisesta väijyi taustalla.

Ahmatova oli myös lännessä tunnettu runoilija; hänelle myönnettiin Italiassa suuri kansainvälinen Etna Taormina kirjallisuuspalkinto 1964 ja Oxfordin yliopiston kunniatohtorin arvo 1965. Hän oli kuin kotonaan eri vuosisatojen ja vuosituhansien kulttuureissa eikä hänellä koskaan ollut ajallisia tahi maantieteellisiä rajoja. Hän oli kosmopoliitti. Oli vuosikymmeniä, jolloin runot oli kotietsinnän pelossa kätkettävä, jopa poltettava, jolloin ne säilyivät vain muistissa, mutta koskaan Ahmatovaa ei vaiennut.